Luonto ponteva Pohjannaan!

Milloin taas hänen nänhdä saan?

Milloin saanenkaan kesä-yöllä

Nähdä kirkkaalla sädevyöllä

Ympäröityä taivoaan?

Milloin laineilta Pohjan vetten

Nähdä hohtehen, nähdä ett'en

Lansna unta ma nähnyt vaan? –

Milloin Pohjolan nähdä saan?



Onhan nytkin sen tunturit

Jylhät, korkeat, kaunihit;

Vielä kaiketi kosket kuohuu;

Totta vieläkin virrat vuoltuu

Syvin uurtehin halki maan?

Eikö merikin yhä vielä

Huhdo rannikkoamme siellä?

Myrskyn virtt' eikö kuulukkaan? –



Milloin, milloin sen nähdä saan?

Talvismaailman mahti uus',

Lumitannerten ihannus,

Mustat metsät ja synkät salot,

Revontulien tummat palot,

Nekin luontoa Phojanmaan.

Eikö kaikk' ole kannallansa?

Tokko mainio Pohjan kansa

Viel' on vanhassa viomassaan? –

Milloin Pohjolan nähdä saan?



Kansa vankka, mi muinaisin

Seisoi miehuuden mittehin,

Vaarat hiihteli, kynti merta,

Tokko nytkin on vanhallaan?

Tooko voinee se sodan tiellä

Altiiks henkensä antaa vielä

Estä armahan isänmaan? –

Milloin, milloin sen nähdä saan?



Pohjola, minun maa

Pohjaton, kaipuuni

Pohjannaula, mua johdata