Se kasasi taakan kantaakseen

Vihan temppelin teki kodikseen

Pimeällä täytti hallit ja huoneet

Kirosi rakkauden ja sille sielunsa suoneet

Mutta yksin jaksanut ei, oli taakkaa liikaa

Lähti etsimään orjaa, renkiä, piikaa

Vaan löysikin jotain mitä etsinyt ei

Löytö etsijän mustan sydämen vei



Hetken pimeästä luopuu

Kauneudesta juopuu



...ja sen mukanaan kantaa

Temppeliinsä avaimet antaa

Kaikki aarteensa, sielut pimeydestä

Antaisi Rosemaryn rakkaudesta



Se koskettaa toista toivoen vaan

Ettei yksin jäisi kokonaan

Vaan yksin Se jää ja me tiedämme sen

Tuonen porteista kulkee vain yksinäinen



Hetken pimeästä luopuu

Kauneudesta juopuu



...ja sille alistuu

Nöyrä lapsi alla mustan kuun

Silti kauneus ei palvo pimeän työtä

Ei pysty elämään ikuista yötä

Se hiipuu pois, se lakastuu

Omiin kyyneliinsä hautautuu

Tätä ymmärrä ei tuo langennut parka

Mikä kiveä oli on nyt viiltävän arka